keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tehotiimi asialla

Tänään keskiviikkona Taideseuran tehotiimi Hanna, Aila ja Reeta ahtautui autoihinsa ja hurautti paikalliseen vanhainkotiin. Koreista löytyi askartelutarvikkeita, korttipohjia, sydämiä, tonttuja, liimaa ja saksia... Aivan, oltiin vanhainkodilla ohjaamassa joulukorttiaskartelua vanhuksille!

Oli ihanaa nähdä, miten moni vanhus piristyi ja sai tehdä oman joulukortin. Monet horjuvat jouluntoivotukset kirjoitettiin kortteihin, vähän liimattiin ja leikattiin. Löytyi hopeakynää ja kuusenmallia. Jokainen sai omaan korttiinsa myös kuoren postittaimista varten. Oli iloista sekin, että moni vanhus, joka sanoi ettei korttia tee, tuli seuraamaan ja siinä sitten syntyikin innostus ja tuli kortti tai pari. Saatiin kiitosta niin vanhuksilta kuin henkilökunnaltakin ja ennen kaikkea, itselle hyvä mieli! Reilu parituntinen hurahti nopeasti askartelun ja juttelun merkeissä.

Tätä työtä Taideseurassa varmasti halutaan jatkaa. Ainakin omalla kohdalla oli aivan uusi ja erittäin hyvä kokemus. Antaessaan saa ja niin oli tämänkin asian laita. Ja tähän työhön on mahdollisuus muidenkin taideseuran jäsenten lähteä mukaan, jos vain kiinnostusta löytyy!

Myöskin joulukorttien askarteluilta Teljän Talolla oli hyvä kokemus. Meitä oli paikalla 9 henkeä, syntyi jos jonkinlaista korttia (joista horjuvaa kuvaa löytyy kännykästäni, mutta en sitä tähän hätään tänne saanut...) ja välillä nautittiin glögiä ja pipareita homejuustolla. Tästä korttiaskartelusta lähtikin idea pitää esim. kuukausittain jonkinlaista askartelu/tuunausiltaa samaisessa paikassa. Ideoina heitettiin ilmaan neulahuovutus, kranssien teko tai risutyöt, kivien maalaaminen akryylein, pajutyöt yms. Mukavaa oleilua yhdessä ja jotain pientä tuunailua ja askartelua. Ennen kaikkea matalan kynnyksen puuhailua, jossa kaikilla olisi kivaa :) Tammikuussa tämä pyörähtänee käyntiin paremmin, jahka joulun kiireistä selvitään! Seurailkaa lehtiä ja blogia!

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Joulukorttien askarteluilta

Hei vaan!

Ensi perjantaina eli 16.11. on taideseuran järjestämä, kaikille avoin joulukorttiaskartelu Teljän Talon yläkerrassa. (Kilkunkatu 9) Ota omat korttipohjat mukaan ja halutessasi jotain muutakin askartelumateriaalia. Rentoa oleilua yhdessä askarrellen, olet tervetullut!